On ollut mahtava ilta.  On leutoa, tyyntä ja aurinko on paistanut.  Tuntuu keväältä.  Keskiviikkoiltana haistoin ensimmäisen kerran maan tuoksun.  Se tarkoittaa, että luonto herää pian.  Odotan.

Tuntui hyvältä touhuta ikkuna auki.  Minä sain siivottuakin!  Oli kepeä olla.  Ja sitten kuitenkin: paino. Kaiken aikaa sydämessä on paino, sillä surut ovat isoja.  Aina välillä minusta tuntuu, että niiden täytyy olla unta.  Ihan pian herään ja kaikki olikin vain painajaista!  Mikään ei olekaan muuttunut.  Kaikki on niin kuin ennen!

Mutta en minä herää, vaikka miten toivoisin.