Tänään piti olla tehokas opiskelupäivä.  Aamulla menin terapiaan ja sieltä oli tarkoitus mennä suoraan kirjastoon.  Tulikin tekstiviesti, jossa minua pyydettiin toimittamaan eräät paperit kirkolle.  Huokaisin: Äly hoi!  Tiesin etukäteen, että se pitäisi tehdä pian, joten miksi en varannut papereita jo reppuun??  Ei voinut mitään, joten ajoin bussilla kotiin hakemaan paperit, vaikka ärtymys jo nosti päätään.

Kotiovella rupesin kaivelemaan taskua - mutta avaimia ei löytynytkään.  Mitä.. Voi h&%¤#/&¤&!  Minä olin unohtanut avaimet sisälle!!  Silloin pimahdin ja raivopisteet olivat varmasti 100 %!  Joutuisin menemään takaisin kaupungille, josta saisin alakerran asukkaalta yleisavaimen.

Tyynnyttelin itseäni vähän ja harpoin takaisin bussipysäkille, josta seuraava kyyti vei kaupungille.  Hain avaimen, tulin taas seuraavalla bussilla kotiin ja etsin paperit.  Sitten oli mentävä jälleen bussipysäkille, josta bussi vei kirkolle.  Kun olin saanut paperit vietyä, juoksin, yllätys, yllätys, vielä kerran bussille, joka lopulta toi minut kirjastolle.  Ja täällä ollaan, vaikkei tippakaan huvittaisi.  Voisin vaikka kirjoitella blogiin vielä toiset puoli tuntia...  jotta en vahingossakaan saisi mitään aikaiseksi.

Sain kuulla, että kotitalon myyntiasiakin on edennyt.  Huomenna tulee hinnan arvioija ja hän käy minunkin asunnossani.  Pitäisiköhän siivota?  Jos kaupat onnistuvat, mitenkähän nopeasti joudun lähtemään?  Vuoden päästä koko taloa ei kai ole enää olemassakaan.  Kaikki on jyrätty rakentamisen alta.

Mitähän muuta huonoa tänään vielä kuulee?  On sellainen tunne, että mitä tahansa voi tapahtua.  Yksi hyväkin uutinen tosin tuli.  Kaveri pyysi minut kaverikseen Oronmyllylle juhannuksena.  Olin toivonut, että ilmestyisi jotain.  On ollut sellainen tunne, ettei oikein jaksa olla yksin.

Edit. klo 14.18: Pah, ei tästä mitään tule.  Väsyttääkin ihan hirveästi.  Taidan lähteä kotiin nukkumaan!