Näin toista kertaa unta, jossa annoin ensiapua. Syksyllä aloittamani ensiapuharrastus pureutuu hitaasti syvemmälle aivoihin!

Tässä unessa oli vauva, joka meinasi tukehtua. Jokin tukki hänen hengityksensä. Minä otin vauvan ja asetin hänet polvelleni pää alaspäin kuten ensiapukurssilla neuvottiin. Sitten läimäyttelin häntä varovasti lapaluiden väliin. Se meni oikein. En kuitenkaan uskaltanut käyttää vauvoille sopivaa Heimlichin otetta viiden läimäisyn jälkeen, kuten olisi pitänyt. Ajattelin, ettei tämä voi olla totta: ei tällaista voi tapahtua. Vauva ei voi tukehtua oikeasti. Kiltti unentekijä päässäni päätti, etten ole valmis vakavampiin tapauksiin ja muutaman lisäläimäytyksen jälkeen ruokapala lensi suusta ulos ja vauva alkoi kakistella. Huh huh!

Ensimmäisestä unesta on jo useampi kuukausi. Uneksin, että ihmiset juoksentelivat heikolla jäällä ja tippuivat jään läpi. Minä yritin sanoa, että lopettaisivat. Sitten eräs nainen upposi veteen eikä noussut ylös. Yritin etsiä häntä pitkällä kepilllä jään alta. Kun näin hänet, kiskoin hänet rantaan ja kuiville. Osasin kääntää hänet kyljelleen, jotta vesi valui ulos hänen keuhkoistaan. Olin tosi helpottunut, että hän hengitti: olisi ollut liian pelottava uni, jos olisi pitänyt ruveta elvyttämään. Pian tuli ambulanssi ja saatoin luovuttaa naisen ammattilaisten huomaan.

Olin niin ylpeä, että näin unta ensiavusta, enkä mennyt paniikkiin!